top of page

Rebelvoltin tiimi kasvaa ja brändi kehittyy

Writer: Veera KajanderVeera Kajander

Rebelvoltin brändi on pitkään nojannut pelkästään tuotteeseen, ja miksipäs ei? Meidän akkuratkaisut ja e-generaattorit on laadukkaita, ajankohtaisia ja tarpeellisia. Kuitenkin jotain pitäisi tehdä että koko ajan kasvavalla markkinalla erottuisi, ja oikea aika sille on nyt.


Rebelvoltin matka ei ole pelkästään tuotekehitystä, vaan jatkuvaa oppimista, kasvua ja uudistumista.


Pistetään siis uutta puuta uuniin ja uudistetaan Rebelvoltin brändinäkyvyyttä ja markkinointia kertarysäyksellä. Riveihimme on liittynyt myynnin ja markkinoinnin osaaja Veera Kajander, joka tulee vastaamaan monikanavaisen markkinoinnin toteuttamisesta ja kehityksestä. Tämän myötä toivomme Rebelvoltin brändin nousevan sen ansaitsemalleen tasolle kaikissa kanavissa ja jättävän muistijäljen.


Tulevaisuus on meidän käsissä ja halutaankin että meidän asiakkaat saavat tietoa energiamarkkinoista sekä Rebelvoltin käänteistä vaivattomasti vaikka omaan postilaatikkoon - nyt siis viimeistään kannattaa tilata uutiskirje sekä ottaa somekanavat seurantaan, koska miksi et haluaisi olla perillä energia-alan viimeisimmistä uutisista ja Rebelvoltin ajankohtaisimmista tärpeistä.


Rebelvoltin e-Generaattorista pääset kuulemaan myös SecD-Day- messuilla 29-31.1 Helsingin messukeskuksessa osastolla 5p25. Tervetuloa!




 
 

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Rebelvolt NCAGE koodi A09GG

Iloksemme saamme ilmoittaa, että Rebelvoltille  on myönnetty Naton NCAGE koodi (NATO commercial and Government entity).  Koodin...

Kievarintie 14 C 2

05200 Rajamäki

Hämeentie 3

00530 Helsinki

Y-tunnus 3403164-9​

Laskutustiedot

Tilaa uutiskirje!

Thanks for subscribing!

Seuraa somessa:

  • LinkedIn
  • Facebook

NCAGE koodi:
A09GG

© 2025 by Rebelvolt. All rights reserved.

bottom of page